perjantai 23. marraskuuta 2012

Toimituksen arkipäivää?

Jätän haikein mielin Iisalmen Sanomien toimituksen. Olen oppinut hurjasti. Sain kirjoittaa ykkösuutisenkin. Ensi viikolla Prismaan!

maanantai 5. marraskuuta 2012

Juttukeikalla Sonkiksella

Ilmaisutaidon kurssilla nuoret ideoivat nykyaikaista Tuhkimo-näytelmää. Hyviä ideoita! Haluaisin nähdä valmiin näytelmän.

Huomioita toimittajan työstä

Olin äsken juttukeikalla toimittajan kanssa Anti-Teatterin tiloissa Kivirannalla. Oli mukava törmätä ihmiseen, joka harrastaa lyhytelokuvien tekoa innostuneesti. Sain toiselta toimittajalta vinkin katsoa Vesureidenkin lyhytelokuvia - ne ovat ehkäpä enemmän omaan makuuni kuin melko raa'at antiteatterilaiset elokuvat. Iltapäivällä menen Tiina-toimittajan mukaan Sonkajärvelle. En saa vielä tehdä juttuja itse, joten olen kuunteluoppilaana.

Toimittajan työ tuntuu rauhallisemmalta kuin opettajan työ. Toki aikataulut voivat olla kiireisiä, mutta toimittaja saa kirjoittaa omaa juttuaan rauhassa omassa työpisteessään. Kukaan ei ole koko ajan jotain sinulta vailla tai sinun ei tarvitse vahtia ketään. Toimituksessa on erittäin hyvä ilmapiiri ja hyvä työrauha. Täällä Iisalmen Sanomissa luotetaan toimittajien ammattitaitoon, joten he saavat työskennellä itsenäisesti.

Toimittajat työskentelevät aamuvuorossa klo 9 - 15, välivuorossa klo 10 - 20 ja iltavuorossa klo 14 - 16. Uutistoimituksessa on töitä joka neljäs viikonloppu, ja urheilutoimittajat ovat töissä kaksi viikonloppua kolmesta. Muutenkin yrheilutoimittajan työ painottuu viikonloppuun, koska urheilutapahtumia on silloin eniten.

Toimittajat saavat uutispäälliköltä juttulistat, joiden mukaan he menevät juttukeikoille. Uutistoimituksessa on usein kiirempi tehdä juttua kuin esimerkiksi teematuotannossa, jossa tehdään laajoja kokonaisuuksia. Nyt teemoina ovat esimerkiksi isäinpäivä, rautainen Savo, hyvä olo.Teematuotantoa tekevät teematuottaja ja pari toimittajaa. Teematoimittaja kertoi, että välillä on töitä liiaksikin ja välillä on taas väljempää. Kulttuuriasioihin on perehtynyt yksi toimittaja, jolla on tarpeen tullen apuvoimia.

Toimittajat ottavat mielellään valokuvaajan mukaan juttukeikalle, koska valokuva on tärkeä osa artikkelia tai uutista. Joskus on sattunut niin, että muistikortti on jäänyt toimitukseen, joten kuvat ovat jääneet ottamatta. Toimittajakin ottaa valokuvia tarvittaessa. Urheilutoimittaja kertoi, että on vaikea keskittyä jutun tekoon, jos pitää vielä kuvatakin. Tiina-toimittaja kertoi, että uutiskuvassa on mielellään tehtävä jotakin ja iloinen ilme pelastaa paljon. Aina kuvat eivät kuitenkaan onnistu. Jutut ja valokuvat tallennetaan Doris-ohjelmaan, josta taittaja toimitussihteeri ja taittaja muokkaavat lehden ulkoasun. Toimittaja valikoi itse valokuvat juttuihinsa.

Kokenut toimittaja kertoi, ettei tee etukäteen kysymyksiä, kun menee tekemään haastatteluja. Aiheeseen pitää tietenkin tutustua. Osa toimittajista valmistelee kysymykset etukäteen, jotta haastattelu on helpompi tehdä.

Toimittajat kertoivat että lähes joka päivä on yksi juttukeikka - parhaimpina pari kolmekin. Joskus voi olla ns. toimistopäiviä, jolloin työstetään ja viimeistellään juttuja. Päivät siis vaihtelevat kuten opetustyössäkin. Aamulla ei aina tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Varsinkin uutismaailma on hyvin vaikeasti ennustettavissa! Tänään on tapetilla Iisalmen vesitorni, koska Jyväskylän torni romahti viikonloppuna.